Salaojituksen teko jälkikäteen täysin toimivaan vanhaan taloon on koko
lailla järjen köyhyyttä. Sen sijaan uusiin taloihin se kannattaa tehdä.
Rakennettavan tontin maaperä enää harvoin on hyvin vettä läpäisevää soraa.
Se mitä pääkaupunkiseudulla nyt rakennetaan on vanhoja pellonpohjia ja
jotain metsiä. Maaperä on useinmiten savista. Ainakin puoli metriä pinnasta
on vettä sitovaa.
Jos vettä sitovaan mössöön kaivetaan talon kokoinen kuoppa, rakennetaan
talo, ja kipataan savi takaisin kuoppaan, ei perustuksia saa pysymään
kuivana. Maa pysyy koko ajan märkänä ja vesi nousee sokkeliin. Märkä sokkeli
halkeilee jäätyessään ja rapautuu pikku hiljaa. Jos maa on tosi märkää, niin
vesi voi nousta ylempiin puurakenteisiin tai tiiliverhoiluun. Se on kusinen
paikka se. Puu alkaa hapantua, ja märät tiilet ovat ruman väriset.
Salaojitus saadaan aikaan tekemällä täytöt salaojasoralla. Itse olen
käyttänyt 6/16 mursketta. Se on ainakin hyvää tavaraa ja pysynee auki
kohtuullisen pitkään. Täyttöjen alla oleva savipohja on muokattava ennen
täyttöjä (ja itse asiassa ennen taloa, siis ihan ensimmäiseksi) siten että
se vesi valuu hallitusti talon alta pois ja purkautuu suunniteltuun
paikkaan. Jos tämän tekee kunnolla, niin ne putket on koko lailla turhat.
Niillä on käyttöä lähinnä sateella. Jotain tekoa niillä voi olla myös 40
vuoden päästä, kun kastemadot ovat myllänneet maakerrokset sekaisin, eikä se
sora enää vedä. Joskin tätä vähän epäilen.
Pelkkien putkien asentaminen vettä sitovaan maahan on ihan pimeää touhua.
Vesi sitoutuu siihen ulkopuolella olevaan mössöön ja nousee sokkeliin ihan
samalla lailla kuin ennenkin. Jos talo on rakennettu niin hölmöön paikkaan,
että kellarissa on alun perin puoli metriä vettä, niin tähän putket voivat
auttaa.
Pete
Post by JukkaKöö?? Minä edelleenkin mietin kovasti koko salaojituksen tolkkua pintavesien
suhteen. W.Keinäsen rakennusopin mukaan salaojaa voidaan käyttää jos kellari on
